Valtakunnallinen eroryhmä verkossa tarjoaa sinulle korvaamatonta vertaistukea eron jälkeiseen eheytymiseen. Eroryhmän turvallisessa ilmapiirissä käsittelemme eroa siihen liittyvien kysymyksien, tunteiden ja tapahtumien kautta. Näin ymmärrys eroon johtaviin tekijöihin lisääntyy ja uuden elämänvaiheen aloittaminen tai jatkaminen helpottuu. Ero tuo eteemme yhden suurimmista muutoksista elämämme aikana. Ero ravistaa elämän perusrakenteita pahimman kerran ja näistä raunioista pitää rakentaa uuden elämän alku. Arjen organisoiminen yhteisen omaisuuden jakamisineen sekä lasten vuoroviikkojen sopimisineen ja järjestämisineen voi tuntua pitkäänkin haastavalta. Kumppanin lisäksi myös osa ystävyyssuhteista voi kariutua. Näin käy usein etenkin yhteisten ystävien kanssa. Kaikkien muutosten keskellä on vaikeaa antaa itselleen aikaa työstää eroa. Ajatukset kiertävät usein kiukun, vihan ja katkeruuden kehää. Miksi ihminen, joka kerran oli minulle kaikkein tärkein, ei yllättäen enää kuulu elämääni?
”Hyödyllinen kurssi ihan jokaiselle. Työtä ja itsetutkiskelua se toki vaatii. Ryhmässä vallitsi syvä luottamus ja ilmapiiri oli hyvä. Sain vertaistukea, lisää ymmärrystä ja uusia työkaluja käsitellä mennyttä ja tulevaa. Mieli keveni huomattavasti kurssin edetessä. Tulevaisuus näyttää nyt paljon valoisemmalta.”
UUSI VALTAKUNNALLINEN ERORYHMÄ VERKOSSA
28.04-07.07.2025 KLO 17.00-20.00

Onko suhteesi päättynyt? Pohditko eroa? Asiantuntijan ohjaama valtakunnallinen eroryhmä alkaa verkossa ma 28.04. Yhteensä 11 tapaamista (33 h), joissa saat tietoa ja vertaistukea. Ryhmä kokoontuu 11 kertaa maanantaisin 28.04.-07.07.2025 klo 17.00-20.00 Zoom-yhteydellä. Ilmoittautuminen 16.04. mennessä mail@eosita.com. Lisätietoja puhelimitse 040 857 6512.
Eroprosessi vaatii meiltä paljon. On hyvä antaa itselleen aikaa surra eron surut ja purkaa eron nostattama kiukku ja viha. Ystävät, olivat he itse eron kokeneet tai ei, eivät useinkaan jaksa olla pitkään tarvittavana tukena. Tämän lisäksi ystävien hyväntahtoiset neuvot aktivoitua uuden kumppanin löytämiseksi voi tuntua ahdistavalta. Eroryhmässä saat tilaa käydä läpi kaikkia eroon liittyviä tunteita ja ajatuksia.
Valtakunnalliseen eroryhmään voit osallistua riippumatta siitä, missä asut, sillä tapaamiset toteutetaan verkossa Zoom-sovelluksessa. Tätä varten tarvitset vain nettiyhteyden omalla laitteellasi.
Kun etsit valtakunnallista eroryhmää verkossa
Eroryhmä tutustumismatkana itseesi
Eron työstäminen on pitkälti oppimismatka itseen. Eroon liittyvien tunteiden läpikäyminen johtaa eittämättä parempaan itsetuntoon ja itsensä arvostamiseen. Tällä matkalla saat eroryhmästä korvaamatonta vertaistukea samojen kysymysten äärellä olevilta.

Eroryhmä sopii sinulle kun
- rakkaussuhteesi on päättynyt
- harkitset eroa
- olet juuri eronnut
- erostasi on jo pidempi aika
- kamppailet eron jälkeisen surun kanssa
- eron jälkeinen kauna ja katkeruus kalvaa mieltäsi
- tuntuu, ettet pääse eron yli
- exän kohtaaminen on vaikeaa (esim. perhetapaamisissa)
- lasten asioista sopiminen exän kanssa on haastavaa
- haluat oppia erosi kautta mahdollisimman paljon itsestäsi
- haluat ymmärtää, miksi erositte
Suomalainen eroseminaari®
Suomalainen eroseminaari® on ohjattu vertaisryhmä, jonka tapaamisten aikana käsitellään eroon liittyviä kysymyksiä, tunteita ja tapahtumia. Suomalaisen eroseminaarin® pohjalla on amerikkalaisen psykologin Bruce Fisherin luoma menetelmä, jota psykologi Kari Kiianmaa ja parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow kehittivät suomalaiseen erotilanteeseen sopivaksi. Ryhmän tapaamisten aikana käydään läpi eroon johtavat mekanismit, parisuhteen rakenteet ja käsitellään eroon liittyviä tunteita: vihaa, surua, pelkoa ja yksinäisyyttä. Näiden ymmärtäminen rakentaa hyvää pohjaa tulevalle elämälle. Suomalainen eroseminaari® on opetuksellinen työmalli, joten se perustuu oleellisesti osallistujan aktiivisuuteen. Tapaamisten aikana eroprosessia käydään läpi keskustelujen, luentojen, pienryhmätyöskentelyn ja toiminnallisten harjoitusten avulla. Eron työstäminen ryhmässä keskittyy eron eri vaiheisiin liittyvien tunteiden tunnistamiseen, kohtaamiseen ja purkamiseen. Suomalaisen eroseminaarin® ryhmässä edetään strukturoidun ohjelman mukaan. Ryhmä kokoontuu kerran viikossa kolmeksi tunniksi. 11 tapaamisen teemat ovat:
- Tee erosta oppimiskokemus
- Miksi erosimme?
- Vapaudu eron vihasta
- Surun pitkä tie
- Olet tärkeä ja ainutlaatuinen
- Kuka elämääsi ohjaa?
- Avoimuus ja toimiva parisuhde
- Yksinäisyys ja suhteet
- Rakkaus ja uusi elämä
- Seksi ja seksuaalisuus
- Kuinka auttaa lapsia eron keskellä?
Viimeisen tapaamisen teemana on lasten asema erossa ja eron jälkeinen vanhemmuus. Tämän illan ohjelmassa on huomioitu myös lapsettomuus.
”Vaikka jokaisella ryhmään osallistujalla oli oma, erilainen lähtötilanne, ryhmä yhdisti kokemuksemme. Ryhmässä avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri. Keskustelut, kirja ja kotiläksyt, sopivasti eri osa-alueita. Seminaarikertoja oli riittävästi, että pystyi näkemään oman ja muiden eteenpäin pääsyn.”
Eroseminaariin voi osallistua jokainen eron kokenut tai sitä pohtiva. Osallistuja voi olla äskettäin eronnut, toisen kohdalla erosta on voinut vierähtää jo 10 vuotta, kun taas joku osallistuja voi vielä olla harkitsemassa eroa. Kaikkia näitä vaiheita yhdistää tarve käsitellä eroon liittyviä kysymyksiä ja oppia ymmärtämään omaa käyttäytymistä sekä omia tarpeita. Eroprosessi on yksilöllinen kokemus, jokainen ero ja sen käsitteleminen on kuitenkin mahdollisuus uuteen eheämpään alkuun. Eroryhmää varten tarvitset Marianna Stolbowin ”Erosta eteenpäin” kirjan. Valitsemasi kirja tulee hankkia ennen eroseminaarin alkua. Voit ostaa kirjan kirjakaupoista, tilata sen osoitteesta suomalaineneroseminaari.fi tai vaihtoehtoisesti lainata sen kirjastosta.
Eroryhmän maksu ja ilmoittautuminen
Suomalaisen eroseminaarin® verkkoryhmän hinta on 350 EUR, sen voi maksaa kolmessa erässä. Hinta sisältää 11 tapaamista, 3 tuntia kerrallaan (yhteensä 33 tuntia).

Alkavat eroryhmät
Valtakunnallinen eroryhmä verkossa alkaa ma 28.04.2025 klo 17.00. Tapaamiset viikoittain maanantaisin. Viimeinen tapaaminen 07.07.2025 klo 17.00.
Varaa oma paikkasi valtakunnalliseen eroryhmään 16.04. mennessä sähköpostitse mail@eosita.com
Suomalainen eroseminaari® alkaa Turussa ti 12.08.2025 klo 17.30. Tapaamiset viikoittain tiistaisin. Viimeinen tapaaminen 14.10.2025 klo 17.30.
Varaa oma paikkasi Turun eroryhmästä 29.07. mennessä sähköpostitse mail@eosita.com
Suomalainen eroseminaari® alkaa Helsingissä ke 27.08.2025 klo 17.30. Tapaamiset viikoittain maanantaisin. Viimeinen tapaaminen 29.10.2025 klo 17.30.
Varaa oma paikkasi Helsingin eroryhmästä 13.08. mennessä sähköpostitse mail@eosita.com